Tekstit

Työtä, työtä ja vähän kesää

Kuva
On kulunut puoli ikuisuutta siitä kun viimeksi kirjoitin. Terävimmät teistä ovat voineet päätellä sen johtuvan siitä, että aloitin työt Perheniemessä ja minulla ei ole ollut aikaa kirjoitella kuulumisia. Näin se siis on mennytkin. Mutta nyt ryhdistäydyn ja kerron teille mitä minulle/meille kuuluu. Kesä on ollut täynnä tapahtumia - juhlia, reissuja ja ennen kaikkea töitä! En tiedä mistä edes aloittaisin, mutta ehkä menen kuvien avulla aikajärjestyksessä eteenpäin tarinassa. Kesä alkoi ystävän häillä ja sen jälkeen vietettiin vielä toisiakin häitä. Kesän viimeiset häät olivat tietysti siskoni häät, joita vietettiin Savossa. Minä sain kunnian olla toinen kaasoista ja hääohjelmaan sain osallistua sen vuoksi hyvinkin paljon. Häissä on kova homma, mutta kyllä ne ovat sen arvoisia! Täytyy sanoa, että edellen muistelen meidän häitä suurella lämmöllä ja tyytyväisyydellä. Tietenkin on yksi jos toinenkin asia, jonka muuttaisin meidän häistä, mutta kenellä niitä ei olisi? :D Tässä kuvia h...

Kevään kohinaa

Kuva
Kevät on täällä... tai pikemminkin kesä! Tänään menin ekaa kertaa ulos t-paidassa, hameessa ja balleriinoissa. Mittari näytti +20'C ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuntui niin kuin olisin kävellyt jossain toisessa todellisuudessa kun kesä oli yhtäkkiä täällä! Otin kuvia matkan varrelta ja täytyy sanoa, että yllätyin jopa itsekkin miten hienoja kuvia sain iphonella otettua. Tämä toukokuu on minun ainut "kesälomakuukausi", joten aion ottaa siitä kaiken ilon irti!:D Kotiin päästyäni mies oli aloittelemassa ruoanlaittoa, joten päätin kattaa meille parvekkeelle pöydän. Sen pöydän ääressä toivottavasti tarkenee myöhemminkin kesällä aterioida. Enempää tosin ei ihmisiä sen pöydän ääreen mahdu kuin korkeintaan kahville, mutta täytyy sitten keksiä joku apupöytä jos vieraita tulee enemmän syömään. Työstä voisin kirjoittaa sen verran, että nyt on kirjoitettu työsopimus alkamaan 1.6.2016. Minusta tulee tiedotus- ja markkinointisihteer...

Roskakatoksen aarteita parvekkeelle

Kuva
Kevät on täällä taas! Sen mukana tuli hyviä uutisia työrintamalta. Minut soitettiin töihin yhteen kivaan paikkaan maaseudun keskelle kesäkuusta alkaen. Vielä en kerro minne, mutta kun työsopimus on kirjoitettu julkistan asian sitten täälläkin:D Ehdinkin olla vuoden työttömänä ja se aika on käytetty hyvin. Olen saanut kotimme kuntoon ja siivousrutiinit opetettua miehellenikin ;) Nyt on hyvä lähteä töihin. Ainiin, kerrottakoon, että joudun töiden vuoksi olemaan kaksi yötä viikosta pois kotoa, joten siinä on meille sitten taas opettelua kun ei nähdä joka päivä. Meille kyllä useat pariskunnat sanovat, että se piristää suhdetta kummasti kun ei koko ajan katsele toisen naamaa. Hehee! Katsotaan mitä tuleman pitää.   Kevään mukana on tullut myös parvekkeen laitto kesäkuntoon :) Toissapäivänä tein ison työn putsatessani parvekkeen ritilöiden alta monen vuoden edestä lehtiä ja kaikenmaailman roskaa. Lopuksi imuroin ja pesin parvekkeen lattian ja kaiken ylimääräisen roinan veimme ke...

Pienet ilot ja suuret surut

Kuva
Tämä kevät on taas täynnä kaikenlaista muutosta ja myllerrystä, mutta arjesta löytyy ne pienet ilot, jotka tuovat hymyn huulille. Aloitetaan kuitenkin hyvistä uutisista! Minusta tuli helmikuussa pienen miehen kummitäti <3! Se on ollut tämän kevään kohokohta ja innolla odotan koska pääsen näkemään kummipoikaani uudestaan.  Mieheni on tämän pienen veijarin veljen kummisetä, joten nyt meillä molemmilla on sitten omat kummilapset joiden tukena ja esimerkkeinä voimme olla.  Kuitenkin helmikuussa tuli myös suru-uutisia Härmästä. Paappa, joka vietti viime joulukuussa mumman kanssa 60-vuotis hääpäiväänsä, pääsi ajasta iankaikkisuuteen. Hänen matkansa päättyi autotallissa työntouhussa 86-vuotiaana. Pääsin auttamaan mummaa hautajaisvalmisteluissa ja olemaan muutenkin tukena surun keskellä. Saimme itkeä ja nauraa vuorotellen ja muistella paappaa yhdessä. <3 Kiitollinen mieli siitä, että paappa sai elää hyvän elämän. Uskon, että hän on nyt Taivaan Isän hoidossa <3 ...