Kevään kohinaa

Kevät on täällä... tai pikemminkin kesä! Tänään menin ekaa kertaa ulos t-paidassa, hameessa ja balleriinoissa. Mittari näytti +20'C ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuntui niin kuin olisin kävellyt jossain toisessa todellisuudessa kun kesä oli yhtäkkiä täällä! Otin kuvia matkan varrelta ja täytyy sanoa, että yllätyin jopa itsekkin miten hienoja kuvia sain iphonella otettua. Tämä toukokuu on minun ainut "kesälomakuukausi", joten aion ottaa siitä kaiken ilon irti!:D








Kotiin päästyäni mies oli aloittelemassa ruoanlaittoa, joten päätin kattaa meille parvekkeelle pöydän. Sen pöydän ääressä toivottavasti tarkenee myöhemminkin kesällä aterioida. Enempää tosin ei ihmisiä sen pöydän ääreen mahdu kuin korkeintaan kahville, mutta täytyy sitten keksiä joku apupöytä jos vieraita tulee enemmän syömään.



Työstä voisin kirjoittaa sen verran, että nyt on kirjoitettu työsopimus alkamaan 1.6.2016. Minusta tulee tiedotus- ja markkinointisihteeri Perheniemen opistolle ja asun osan viikosta Iitissä maaseudun rauhassa ja muut ajat mieheni kanssa Helsingissä. Täytyy sanoa, että nautin maaseudusta kyllä hurjan paljon, joten on kiva, että saan "mökkeillä" osan viikosta. Minulle opistoelämä on jo entuudestaan tuttua käytyäni monta vuotta Iso Kirja-opistoa. Nautin siitä tosi paljon ja kesti aika pitkään, että sopeudun taas normaaliin yhteiskuntaan. Nyt pääsen kokemaan sen kaiken uudestaan, mutta vaan uudessa ympäristössä ja vähän eri näkökulmasta. Otettiin miehen kanssa viikonloppuna muutamia kuvia töitä varten ja tässä niistä yksi. 


Kissojen kanssa on viime aikoina aikamoista kun Nasse päätti lähteä omille teille tuossa yksi päivä. Melkein tunnin sitä pientä etsimme ulkoa ja lähemmäs keskiyötä totesin, ettemme voi muuta kuin mennä sisälle rukoilemaan, että kissa tulisi kotiin takaisin. Sen sanottuani käännyin ympäri ulko-ovelle ja huudahdin "Nasse"! Nasse oli tullut viime hetkellä odottamaan ulko-oven viereen josko pääsisi sisään. Hetken Nassea houkuteltuamme saimme sen turvallisesti sisälle. Nasse toisti tämän tempun uudestaan muutaman päivän kuluttua, mutta siinä vaiheessa osasimme toimia nopeasti ja saimme kissan sisään ennen kuin se karkasi kauemmaksi. Joskus tuntuu, että Nasse on vähän hidas oppimaan, mutta ei sille kauaa voi vihainen olla kun se kömpii peiton alle nukkumaan ja kehräämään. <3


Pyritään mieheni kanssa pitämään treffipäivä joka perjantai. Hyväksi havaittua on suunnitella treffipäivän ohjelma vuorotellen. Tällä kertaa oli minun vuoroni suunnitella illan ohjelma. Käytiin Cafe Regatassa herkuttelemassa ja sitten Hietaniemen hautausmaalla kävelyllä ja lopuksi illalla vielä saunaan. Jos joku ihmettelee mitä teimme hautausmaalla niin meillä on sellainen tapa, että mietimme tulevien lasten nimiä hautakivistä. Viime reissulta jäi pari hyvää ehdokasta mieleen... siis sitä aikaa varten kun niitä lapsia on tulossa ;) 



Loppuun vielä vinkkinä tällainen paleoaamupala, välipala tai jälkiruoka. Banaanimuffinsit! Näistä tuli ihan hyviä ja on näppäriä syödä silloin kun ei jaksa laittaa ruokaa tai muuten vaan tekee mieli napostella jotain. 


Paleo Banaani muffinsit:

4 kananmunaa
5-5½ dl muussattua banaania (6-7 banaania?)
reilu 1 dl mantelivoita (Ruohonjuuresta saa tai voi tehdä itsekin)
reilu ½ dl oliiviöljyä
1 tl vaniljaa
(Sekoita keskenään ja lisää joukkoon:)
reilu 1 dl kookosjauhoja
1rkl kanelia
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa

175'C 15-18 minuuttia ja muffinsit ovat valmiit :) 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Monenlaista laatikkoa

Mielenkiintoisin sisustuskauppa ikinä

Post-wedding blues