Tekstit

Operaatio sisustus

Kuva
Olen täyttämässä 30 vuotta ja sen kunniaksi päätin järjestää juhlat. Meillä oli muutamat juhlat rästissä, joten päädyimme yhdistämään syntymäpäivät, tuparit ja meidän molempien valmistujaiset samalle juhlapäivälle! Koti vain on ollut vähän vaiheessa (vaikka todennäköisesti on vielä pitkään), ja tupareita ja muita juhlia en halunnut pitää ellei meidän koti ei ole tarpeeksi viihtyisä:)! Meillä on ollut työttömänä paljon aikaa panostaa kotiin ja nyt haluan esitellä mitä kaikkea on saatu aikaan kotona.  Olemme tehneet ostosreissuja Ikeaan, Etolaan, Anttilaan, Iskuun ja hyödyntäneet myös vanhoja tavaroita. Seuraavaksi kaikkea kivaa: Ostimme kuusi laatikkoa Ikeasta olohuoneen kirjahyllyyn. Kerttu on innokas tutkimaan ja omimaan uudet tavarat itselleen. Laatikot siistivät kirjahyllyn ilmettä ja piilottavat turhimpia tavaroita pois näkyviltä. Sohvan ostimme Iskusta ja maton Anttilasta. Molemmat olivat tarjouksessa, joten säästimme sievoisen summan rahaa. Sohvapöytä on m...

Öinen keidas

Kuva
Viimeisen illan kunniaksi teimme öisen projektin Pirkkalassa ystäväni kanssa. Siihen kuului paaaaljon lyhtyjä ja kynttilöitä, vilttejä ja mukavia istuimia, kuumaa teetä ja voileipiä. Kaiken kruunasi yön äänet ja hyvä seura. Siellä me sitten istuimme, söimme ja pohdimme miten ihmeelliseksi Jumala on luonut maailman. Elokuun yöt ovat kyllä kesän parhaimmistoa!

Pussillinen kuolleita mehiläisiä ja muita luonnonihmeitä

Kuva
Tulin Pirkkalaan muutamaksi päiväksi ihmettelemään Suomen kaunista luontoa ja hengailemaan rakkaan ystäväni kanssa. Onnibussilta sai menopaluuliput 11 eurolla, joten halpaa on matkustaa tänne! :) Täytyy tulla uudestaan nyt kun on tätä aikaa "oloneuvoksena" ollessa. Elokuu onkin nyt tämän kesän paras kesäkuukausi, joten nyt jos koskaan luonnosta kannattaa nauttia. Ja niin me ollaan tänään tehtykin!  Aloitetaan mehiläisten hatausmaasta. Ystäväni talon hormiin muutti VALTAVA mehiläisparvi parveilun seurauksena. Muutaman päivän hormista kuului mahtavaa pörinää ja pikkuhiljaa äänet hiljenivät.. Tänään uteliaisuus voitti ja avasimme luukun läpinäkyvällä teipillä peitettynä. Alta paljastui kasa kuolleita mehiläisiä. Ystäväni alkoi niitä haarukan kanssa kaapia muovipussiin ja niitä tulikin pussillinen sieltä ja lisää olisi löytynyt, mutta tässä vaiheessa eläville yksilöille oli avautunut reitti hatausmaan läpi ja operaatio täytyi keskeyttää. Nyt meillä on oma avara luonto täällä...

Lomalla viimeinkin voi nauttii iisimmin

Kuva
Marjoja, herneitä ja niittyjen kaunokaisia! Siitä on loma tehty. Tehtiin tilaa pakastimeen ja kävimme vihdoin hakemassa laatikollisen mansikoita! Niitä sitten perattiin yhdessä ja käytettiin kaikki keittiön pötit eli muovirasiat ja pakastettiin nämä kesäherkut syksyn pimeitä hetkiä varten.  Toinen kesäinen herkku on herneet. Tuomarinkylän pelloilla on herneitä kasvamassa ja sieltä saa käydä hakemassa niitä kuka tahansa. Pellolla näkyikin jos jonkinlaista poimijaa. Aika hyvä määrä herneitä sieltä kuitenkin mukaan lähti. Herneiden läheisyydessä oli myös kasvamassa ruiskaunokkeja ja muita kauniita kukkia, joita pomimme koristamaan kotia! Erityisesti Kerttu kissa piti ruiskaunokeista. Yrittää syödä niitä tilaisuuden tullen! Olipa kiva kesäpäivä :) Luontoon täytyisi mennä useammin kun on vielä luonto parhaimmillaan.  

Tervetuloa kylään

Kuva
Kotirouvana on aikaa tehdä niitä projekteja, joita muuten ei olisi tullut tehtyä. Nyt oli vuorossa ovikranssi. En tiedä miten kauan kyseinen kranssi pysyy kauniina, mutta on siitä ainakin hetki iloa. Käytin vanhaa metallista henkaria ja taivutin siitä ympyrän muotoisen kehyksen, jonka ympärille kiedoin oksia. Kun oksat oli käytetty kiedoin vielä ympärille läpinäkyvää ohutta siimaa. Näin oksat ja lehdet menivät hieman kasaan ja pysyvät paremmin kohdillaan.  Tällainen siitä sitten tuli ja mieheni reaktio kotiin tullessa oli: oho, onpa hieno! :) Uskalsin siis laittaa sen myös tänne. Hih. Tervetuloa siis kylään meille:D!

Kotirouva

Kuva
Nyt on kesäriennot loppuneet ja asioita saatu kuntoon. Voin keskittyä kotihommiin:) Tässä tosiaan tajusin, että olen tätänykyä kotirouva! :D  Kun ei käy töissä ja ei ole lapsia voi tehdä kaikenlaista mukavaa kuten kokeilla uusia reseptejä. Työelämässä ollessani niiden kokeilu jäi TODELLA vähille! Päätin eilen kokeilla kotivinkistä löytynyttä jäätelöbrownie kakkua. Tässä on kuva siitä millainen se olisi voinut olla ja millainen siitä todellisuudessa meidän olosuhteilla ja taidoilla tuli. Kävin tekemässä autolenkkiä Tapanilan kirjastoon ja löysin pinon kirjoja, joita aion kokeilla lukea. Ehkä niistä löytyy joku helmi. Otin elämänkertoja sekä englanninkielistä hömppäkirjoja. Luettuani voin kertoa mitä kirjaa suosittelen. Aion myös syksyllä mennä kirjastoissa järjestettäviin tapahtumiin, jossa voi neuloa hyväntekeväisyyteen ja samalla kuunnella kun joku lukee:) Kirjastoista löytyy esitteitä aiheesta. Mukaan saa liittyä kuka vaan. Täytyy sanoa, että pidän Tapanilasta kova...

Häät kuvina

Kuva
Vihdoin ja viimein sain käytyä kuvat läpi ja nyt on melkein viidestäsadasta kuvasta jäljellä kolmesataa kuvaa. Niistä sitten laitan muutaman tänne :) Enjoy!