Vanhasta irti päästäminen

Olen viime kuussa jättänyt hyvästit vanhalle asunnolleni Puotilassa ja muuttanut tavarani Tapanilaan. On helpottavaa, että tavarani ovat nyt yhdessä paikassa vaikka edelleen elän "kiertolaiselämää" kavereiden luona. Muuttamisessa on hirveän kova homma ja tälle keväälle muuttoja on kertynyt kaksin kappalein. Helpottavaa on se, että tämä kaikki on tehty ennen häitä, joten häiden jälkeen voimme nauttia rauhassa häämatkasta ja yhteisestä elämästä ilman muuton tuomaa stressiä. Olen niin kiitollinen hyvistä ystävistäni, jotka ovat auttaneet muutossa. Ilman heitä en olisi saanut kaikkea tehtyä! 

Häiden ja muuton ja työn tuoma stressi on saanut vastustuskyvyn putoamaan turhan alhaiseksi! Olen ollut kuukauden sisällä kaksi kertaa kipeä. Ensin tuli inhottava vatsatauti ja sen jälkeen influenssa. Mutta lepo teki hyvää ja nyt tuntuu, että jaksaa taas käydä töissä ja järjestellä häitä. 

 Parhaillani olen hyvästelemässä vanhaa sukunimeäni Kujalaa. On outoa, että nimi, joka on ollut minulla lähemmäs 30 vuotta, katoaa johonkin ja tilalle tulee uusi nimi: Heiskanen. Tarja Heiskanen. En tiedä onko muille naisille (tai miehille) outoa luopua vanhasta nimestä, mutta omalla tavallaan sukunimi on kertonut minulle kuka olen, mistä tulen ja mihin kuulun.  Nyt täytyy omaksua ihan uusi identiteetti ja ymmärtää se, että kuuluu myös uuteen sukuun. Toisaalta uusi nimi on myös uusi mahdollisuus luoda uutta elämää. Vanha on kadonnut ja uutta on tulossa tilalle. 

Naimisiinmeno on hienoa ja yksi isoimmista unelmista, joka minulla on ollut, mutta se tarkoittaa myös paljon vanhasta luopumista. Lähden matkalle jotain uutta kohti ja hyvästelen vanhan, jotta matka voi alkaa. Luovun ylimääräisistä tavaroista, tuhoan vanhoja päiväkirjoja (oma valinta, enkä tuhoa kaikkea), vaihdan sukunimeä, luovun vanhasta asunnosta, päästän irti menneisyydestäni.. Tämän lisäksi elämä muuttuu niin, etten voi tehdä mitä tahansa omalla elämälläni koska toinen täytyy ottaa mukaan suunnitelmiin.. tai oikeammin suunnitelmat täytyisi tehdä yhdessä.  Paljon on muutoksia, mutta paljon on myös siunauksia uudessa elämässä. Uusia sukulaisia, oma perhe, oma koti, ei tarvitse olla yksin iltaisin, on joku joka rakastaa ja jota saan rakastaa ja paras ystävä aina vierellä (niin kauan kun Herra suo ja eletään).

Naimisiinmeno on vanhasta irti päästämistä, mutta myös uuden vastaanottamista. Niin kuin aikaisemmin olen maininnut, olen ystävien luona asustelemassa tämän ajan ennen häitä.  Se tuntuu tavallaan sellaiselta hyvästelykierrokselta. Tapaan rakkaita ystäviä ja vietän heidän luonaan aikaa ja hyvästelen samalla neitinä olemisen. Vielä en tiedä täysin millaista rouvana oleminen on, mutta siinähän sitä oppii kun häät on ohi ja harjoittelu voi alkaa. 

Häät ovat hyvällä mallilla. Kaasojen mekot saatiin vihdoin valittua ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Bestmänien ja sulhasen solmiotkin saapuivat Kaliforniasta saakka ja suurin osa työstä on takana päin. Olen stressannut eniten valokuvien onnistumista (vaikka meillä onkin huippu ammattilainen tulossa kuvaamaan häitä), mutta anoppi antoi hyvän neuvon.  Jos nyt jostain kumman syystä kaikki päätyisi katastroofiin, aina voi mennä jälkikäteen kuvaajalle uudestaan. Vaikka en usko, että tämä on ollenkaan tarpeen, se otti paineen pois siltä päivältä ja meidän kuvaussessiolta, joka tapahtuu näillä näkyminen ennen vihkimistä! Nyt vain odottamaan meidän ihanaa omaa päivää, jolla aloitamme yhteisen elämämme! :)